Edunvalvonta

Vanhemmat toimivat omien alaikäisten lastensa edunvalvojina. Erillinen edunvalvontavaltakirja on tarpeellinen jokaiselle täysi-ikäiselle ihmiselle vakavan sairauden, onnettomuuden tai tapaturman varalta eli tilanteisiin, joissa hän ei enää itse kykene huolehtimaan asioistaan ja eduistaan.

Edunvalvontavaltakirjan voi laatia vain etukäteen. Tilanteen jo muututtua valtakirjaa ei enää voida tehdä. Valtakirjan tarvetta on hyvä pohtia jo aikuisiässä, ei vasta vanhuudessa. Valtakirjaa ei välttämättä tarvitse käyttää koskaan, mutta sen avulla voi varmistaa oman tulevaisuutensa ja turvallisuutensa muutosten varalle.

– Edunvalvontavaltakirja kannattaa tehdä sen vuoksi, että osoittaa arvostavansa niitä ihmisiä, jotka suostuvat hoitamaan asioitani tulevaisuudessa, kun en siihen itse enää kykene. Valtakirja helpottaa heidän työtään, Apunatar Oy:n yrittäjä Ritva Tiainen kannustaa.

– Ellei edunvalvontavaltakirjaa ole ja henkilöltä menee toimintakyky, päätöksenteko hänen sekä taloudellisissa että henkilökohtaisissa asioissaan joudutaan hoitamaan holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan puitteissa, oikeustieteen dosentti Eva Gottberg Turun yliopistosta huomauttaa.

Tällöin edunvalvoja toimii holhousviranomaisen eli Digi- ja väestötietoviraston valvonnan alaisena ja on tilivelvollinen. Monet toimet myös edellyttävät erikseen haettavaa, melko ankariin kriteereihin kytkettyä maksullista holhousviranomaisen lupaa. Lisäksi lahjoitustoimet on kokonaan kielletty.

– Edunvalvontavaltakirjassa henkilö voi järjestää asioidensa hoidon huomattavasti vapaammin kuin holhoustoimilain puitteissa eli eräänlaisen ”oman näköisensä” edunvalvonnan, Gottberg sanoo.

Tällöin muun muassa:

Holhoustoimilain mukaisia tili- ja lupavelvollisuuksia voidaan lieventää tai poistaa.
Valtuutetulle voidaan antaa oikeus antaa valtuuttajan puolesta lahjoja, kunhan lahjojen saajat, määrät ja ehdot on valtakirjassa määritetty.
Valtuutus voidaan tarvittaessa ulottaa myös elinkeinotoimintaan.
Valtakirjan tehtyään valtuuttaja tietää, kuka tai ketkä hänen asioitaan hoitavat, jos hän menettää toimintakykynsä.

Edunvalvontavaltakirjassa valtuuttaja nimeää ensisijaisen henkilön hoitamaan asioitaan. Lisäksi valtakirjassa voidaan nimetä varavaltuutettu ja toissijaisia valtuutettuja.

– Usein ensisijaiseksi valtuutetuksi halutaan määrätä läheinen, esimerkiksi puoliso tai lapsi. Tällöin tärkeää on, että jos valtakirja myös sisältää valtuuden lahjoituksiin tai muihin vastikkeettomiin toimiin, esimerkiksi käyttöoikeuksista luopumiseen, näitä toimia varten täytyy aina olla nimettynä esteetön vara- tai rinnakkaisvaltuutettu. Ellei tällaista esteetöntä henkilöä ole itse valtakirjassa nimetty, tointa ei voida lainkaan tehdä, Eva Gottberg korostaa.

Varavaltuutetun nimeämistä suositellaan myös sen varalta, että ensisijainen valtuutettu on estynyt tai ei kykene hoitamaan tehtävää. Valtuutetun henkilön pitää olla oikeustoimikelpoinen.

– Valtuutetuksi ei voi nimetä oikeushenkilöä, asianajotoimistoa tai vastaavaa. Valtuutetuksi käy vain nimenomaisesti yksilöity luonnollinen henkilö, joka tietenkin voi olla myös asiantuntija, Gottberg lisää.

Edunvalvontavaltuutuksessa on lisäksi mahdollisuus jakaa vastuuta siten, että valtuutettuja on kaksi. Tällöin toinen heistä hoitaa valtuuttajan omaisuutta ja toinen vastaa terveyden- ja sairaanhoidon kysymyksistä.

– Asiat pitää kirjata hyvin tarkasti. Esimerkiksi sukulaiset ja tuttavat, joille valtuuttaja haluaa tietojaan luovuttaa, voidaan mainita sopimuksessa nimeltä, Ritva Tiainen sanoo.

Mikäli valtuuttajalla on todettu muistisairaus, lääkärin pitää todeta, että henkilö kuitenkin ymmärtää edunvalvontavaltakirjan merkityksen. Jos näin on, niin vapaaehtoisen edunvalvonnan prosessia voidaan jatkaa. Muussa tapauksessa holhousviranomainen nimeää edunvalvojan.

Kun valtuuttajan kunto on muuten heikentynyt, lääkärin pitää todeta, että hän on huonossa kunnossa, oli hänellä muistisairautta tai ei. Muistisairaustapauksissa tarvitaan siis kaksi kappaletta lääkärintodistuksia, muissa tapauksissa yksi todistus riittää. Näin estetään se, että edunvalvoja hakisi henkilön edunvalvontaan vilpillisessä mielessä.

Jos valtuuttajalla ei ole todettu alkanutta tai etenevää muistisairautta, edunvalvontavaltakirjan laatimisvaiheessa ei tarvita lääkärintodistusta. Se vaaditaan vasta siinä tilanteessa, että valtuuttajan kunto on heikentynyt ja valtakirja otetaan käyttöön.

Edunvalvontavaltakirjan tulee lisäksi olla kahden esteettömän todistajan allekirjoittama.

Eva Gottberg muistuttaa, että lähtökohdan muodostavat valtuuttajan omat varallisuus- ja muut olosuhteet sekä toivomukset.

– Onko hänellä varallisuutta ja minkä laatuista? Onko käyttöoikeuksia, esimerkiksi lesken asumis- tai muu nautintaoikeus, josta tarpeettomana luopuminen aikanaan saattaa muodostua problemaattiseksi tavallisessa edunvalvonnassa? Miten kiinteistöt tai asunto-osakkeet huomioidaan; saako esimerkiksi muuttuneissa olosuhteissa myydä, jos se on tarkoituksenmukaisin ratkaisu? Onko ehkä jo tavaksi muodostuneita lahjoituksia vaikkapa yleishyödyllisiin tarkoituksiin tai lähipiirille, joiden jatkamista toivoisi, vaikka itse ei enää olisikaan toimintakykyinen? Kenen toimesta ja miten valtuuttaja toivoo mahdolliset hoitoaan ja hoivaansa koskevat asiat päätettävän?

– Valtakirjan laatijalla on laaja oikeus harkita, millaiset toimintaoikeudet hän haluaa valtuutetulleen tai valtuutetuilleen antaa. Hän voi esimerkiksi säilyttää holhoustoimilain mukaisia tili- ja lupavelvoitteita joissakin asioissa, vaikka joissakin muissa antaakin tuota lakia laajemmat oikeudet valtuutetulle.

Eva Gottberg huomauttaa, että mikäli olosuhteet oleellisesti muuttuvat, myös edunvalvontavaltakirja pitäisi päivittää vastaamaan muuttuneita olosuhteita. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi ensisijaisen valtuutetun kuolema tai muu pysyvä este, joka estää häntä hoitamasta tehtävää vastaisuudessa.

Ensimmäiseksi kannattaa miettiä omat tarpeet ja toiveet asiassa. Aiheeseen ja eri vaihtoehtoihin voi lähemmin tutustua myös erilaisilla luotettavilla sivustoilla. Esimerkiksi Oikeusministeriön ja Digi- ja väestötietoviraston sekä monien edunvalvontajärjestöjen kuten Muistiliiton sivuilta löytyy paljon tietoa asiasta.

– Kun tilanne alkaa hahmottua, kannattaa keskustella valtuutetuiksi harkittujen ja sopivien henkilöiden kanssa asiasta. Ellei suostuvaista valtuutettua löydy, valtakirjan tekemiseenkään ei kannata ryhtyä, Eva Gottberg neuvoo.

– Valtakirjan voi tehdä sekä sisällöltään että muodoltaan valmiiksi täysin itse ja yksityisesti. Myös eri sivustoilta löytyy monenlaisia malleja. Jos valtakirjaan kuitenkin halutaan sisällyttää tavanomaisesta perusvaltakirjasta poikkeavia, esimerkiksi lahjoitus-, kiinteistötoimi- tai vastaavia määräyksiä, asiantuntijan kanssa kannattaa keskustella ennen valtakirjan tekemistä. Tämä saattaa säästää sekä vaikeuksilta että kustannuksilta tulevaisuudessa.

Ritva Tiainen muistuttaa, että mikäli valtakirjan tekee itsenäisesti esimerkiksi kopioimalla tutun tai sukulaisen valtakirjaa, on varmistettava, että se täyttää juuri omat tarpeet.
– Jokaisella on omanlaisensa elämä, joten valtakirjan tulee olla juuri hänelle oikea. Sitten kun valtakirja otetaan käyttöön, niin sitä on lähes mahdoton enää korjata.

Valtakirjaa ei vielä valmistuttuaan tarvitse eikä voikaan rekisteröidä mihinkään. Valtakirja tulee käytännössä merkitykselliseksi vasta, jos valtuuttaja tosiasiassa menettää toimintakykynsä siinä määrin, että se voidaan saattaa voimaan.

– Tämä tapahtuu siten, että valtuutettu toimittaa valtakirjan Digi- ja väestötietovirastoon, jossa se vahvistetaan. Tämän jälkeen valtuutettu ryhtyy hoitamaan tehtäväänsä valtakirjan mukaisesti, dosentti Eva Gottberg kertoo.

Käsittely maistraatissa voi kestää 1–2 kuukautta.

Valtakirjan vahvistamista hakee holhousviranomaiselta aina valtuutettu. Mikäli jo vahvistetun valtuutuksen haluaa peruuttaa, sekin on tehtävä Digi- ja väestötietovirastossa.

– Valtakirja on testamentin tavoin aina peruutettavissa tai muutettavissa. Se ei siis ole lopullinen eikä sen voimassa pitämiseen edes ole mahdollista sitoutua.

Asiakirjan säilyttäminen on yksityinen asia. Valtakirjan voi luovuttaa valtuutetulle, mutta vaihtoehtoja ovat myös pankin tallelokero tai asiakirjasäilytys. Näissä tapauksissa tulee pitää huoli siitä, että valtuutettu saa asiakirjan haltuunsa tilanteessa, jossa se tulee tarpeelliseksi.

– On tärkeää, että valtakirja on löydettävissä silloin, kun sitä tarvitaan. Mikäli valtakirjan tekemisestä on kulunut jo pidempi aika, voi olla, että ensisijainen valtuutettu, jolle on annettu tallelokeron käyttöoikeus, on jo estynyt tai kuollut. Näin ollen varavaltuutetulla ei ole pääsyä lokerolle tai hän ei tiedä, missä valtakirjaa säilytetään. On myös mahdollista antaa valtakirja kaikille valtuutetuille säilytettäväksi mahdollista tulevaa käyttöä varten, Ritva Tiainen neuvoo.

 Apunatar Oy:n laatiman edunvalvontavaltakirjan hinta on 248 euroa.